True

Oy Esco Ab, Yleiset kaupan ehdot

    Toimitusehdot

    Omassa varastossamme olevat tilaukset pystymme toimittamaan kuljetusliikkeelle yleensä samana päivänä, jos tilaus tulee ennen klo 12, edellyttäen, että kaikkia tilauksen tuotteita on saatavilla. Mikäli tilauksen tuotteita ei ole, odottaa tilaus, että kaikki tuotteet on yhtäaikaa lähdössä. 

    Osa tavarantoimittajistamme ei pysty toimittamaan meille reaaliaikaista saatavuustietoa, jolloin ilmoitamme tuoteryhmittäin keskimääräiset toimitusajat, tällöin tuotteen saatavuudessa ilmoitetaan arvio joita kyseisille tuotteille on yleensä ollut. Toimitusajat on ilmoitettu sitoumuksetta, koska emme voi taata meistä johtumattomista syistä tulevia viiveitä, esimerkiksi johtuen tukkuliikkeiden toimitusajoista, sekä rahdituksesta voi kyseisissä ajoissa olla tapauskohtaisia heittoja.

    Verkkokauppamme ilmoittaa reaaliaikaisesti varastosaldon, joka on meillä saatavilla heti myymälästä. Pyrimme pitämään saldot oikeina ja ajantasiaisna, mutta inhimillisistä virheistä johtuen voi joskus saldo heittää yhdellä. Lisäksi ruuhkahuippujen aikana keväällä ja lämmitinsesongin aikaan talvella voi viivästyksiä tulla suuresta toimitusmäärästä johtuen. 

  • 1-3 päivän toimitusaika tarkoittaa tuotteita, jotka ovat yleensä hyvin nopealla aikataululla saatavilla tukun varastosta ja tuotteita, joita meille tulee noin kaksi kertaaviikossa.
  • 3-5 päivän toimitusaika tarkoittaa, tuotteita, jotka on saatavilla toimitukseen kyseisenä aikana. Tuotteet tulevat tukkurilta, joilta meille tulee tavaraa viikottain.
  • 1-2 viikkoa tarkoittaa tilaustuotetta, joka yleensä tilataan asiakkaalle erikseen. 
  • Tilaustuote, varmista toimitusaika - tuotetta voi olla saatavilla tukkurilta, mutta emme varastoi sitä, suosittelemme ottamaan myyntiin yhteyttä saatavuudesta. 
  • Ennakkotilaa tarkoittaa tulossa olevaa uutta tuotetta. 

Varastoimme itse noin 30% myytävistä tuotteista heti omassa varastossamme, joka tarkoittaa noin 70% koko myynnistä, eli myydyimmät tuotteet saa meiltä yleensä heti. Suurin osa varastoimattomista tuotteistakin on hyvän logistiikan ja suurten tilausmäärien ansiosta saaatavissa nopealla aikataululla. 

Toimitustavat

Lähetämme tuotteet matkahuollolla, tai voit noutaa ne toimipisteestämme.  Huomioithan aukioloaikamme, jos tulet noutamaan tavaraa.

Toimituskulut

Toimitus, lähetys ja pakkauskulut ilmenevät verkkokaupan ostoskorin laskurilla tai erillisessä tarjouksessasi. Toimituskulut määräytyvät tuotteen painon mukaan. Mikäli verkkokauppa ei anna toimitushintaa, pyydä myynnistämme tarjous kuljetuksesta. Akut, aurinkovoimalat isot jääkaapit jne. tuotteet tulevat yleensä lavarahdilla, jonka tarjoamme aina tapauskohtaisesti. 

Maksutavat

Pankkikortti / luottokortti 

Verkkokauppatilaukset voi maksaa pankki ja luottokorteilla tilauksen yhteydessä Maksukaista palvelun kautta. Samoin myymälässä hyväksymme normaalit pankki ja luottokortit. Ei Diners Club, eikä Amex

Maksupalvelutarjoaja

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 020 718 1830
www.paytrail.com

Collector Lasku/Osamaksu

Collector Lasku/Osamaksu -palvelulla voit maksaa ostoksiasi jopa 5000 €:n saakka.

Collector Laskulle saat korotonta* maksuaikaa aina vähintään 30 päivää ja jopa 60 päivää.
Lasku erääntyy siis maksettavaksi vasta ostopäivää seuraavaan kalenterikuukauden viimeisenä päivänä. (* Maksuaikakorko on 0 %, ensimmäiseen laskuun lisätään 2,95 € laskutuspalkkio)
Voit maksaa laskun koko loppusumman eräpäivänä pois tai halutessasi voit valita 1-36 kk:n osamaksuerät. Osamaksu käynnistyy automaattisesti maksettuasi laskuun merkityn minimi osamaksuerän. Halutessasi voit maksaa myös suurempia osamaksueriä tai maksaa koko loppusumman kerralla pois.

Osamaksun korko on 1,6 % kuukaudessa, mikä vastaa 19,20 % nimellistä vuosikorkoa. Laskuun lisätään tilinhoitomaksu 2,95 € kuukaudessa, jolloin todellinen vuosikorko laskettuna 1000 €:n ostoksella on 21,3 %.

Valitessasi Collector Lasku/Osamaksun, saat tilaamasi tuotteet aina kotiin ennen niiden maksamista. Tämä tuo joustavuutta sekä turvallisuutta vaihtojen ja palautusten käsittelyyn.

Collector Lasku/Osamaksua voi käyttää henkilö, joka on täyttänyt 20 vuotta ja jolla on moitteettomat luottotiedot. Teemme luottotietojen tarkastuksen tilauksen yhteydessä. Myöhästyneistä maksuista ja maksamattomista laskuista veloitetaan 5 euron muistutusmaksu sekä 1,6 % kuukausikorko viivästyneeltä ajalta.
Saatte täydelliset Collector Lasku/Osamaksun ehdot seuraavista linkeistä:

Tarkemman palvelukuvauksen löydät https://www.collector.fi/henkiloasiakkaat/maksa-laskulla/
Yleiset lasku- ja tililuottoehdot löydät https://www.collector.se/upload/Partners/Agreements/SVM/Credit_terms_FI.pdf
Vakiomuotoiset Eurooppalaiset kuluttajaluottoehdot löydät https://www.collector.se/upload/Partners/Agreements/SVM/SECCI_FI.pdf

Luotonantajana toimii Collector Bank AB.

Palautukset ja vaihdot

Mikäli haluatte palauttaa tuotteen, sen pitää olla alkuperäisessä pakkauksessaan ja käyttämätön. Kuluttaja-asiakkailla on etämyynnissä 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus. Palautuksesta tulee aina tehdä palautusilmoitus sähköpostilla myyjälle ja palautukset tehdään asiakkaan omalla kustannuksella. Palutusoikeus ei koske myymälä ja lähimyyntiä. Mikäli palautus lähetetään asiakaspalvelutunnuksellamme, vähennämme palautuksen summan loppuhyvityksestä Matkahuollon palautustunnus on 9536728. Yrityksen nimissä tilatut ostokset eivät kuulu kuluttajansuojan piiriin, eikä niillä ole vaihto - ja palautusoikeutta. Palautukset tulee toimittaa aina kaikissa olosuhteissa jakopakettina tai käyttäen palautustunnustamme. Meille lähetettyjä noutopistepaketteja emme nouda noutopisteistä, vaan jätämme ne automaattisesti noutamatta. Jos tilaus on puhelinmyyntiä tai sähköpostimyyntiä ja se on lähetetty jälkivaatimuksella rahtivapaana, veloitamme palautuksista normaalit rahdit ja jälkivaatimuskulut molempiin suuntiin. Palautusten käsittelyaika on normaalisti noin 2-6 viikkoa. 

[Kilpailu ja kuluttajaviraston ohjeistus asiasta]

Lisätietoja tuotteen palauttamisesta saat asiakaspalvelustamme. Vaihto- ja palautusoikeus ei koske asiakkaan toiveen mukaan erikseen ohjelmoitavia tai valmistettuja tuotteita, sekä metrimittaisia tuotteita. Siis, emme ota vastaan letkuja, putkia, sähköjohtoja, karttakortteja, kumitiivisteitä jne. 

Etäkaupassa avaamattomilla ja käyttämättömillä tuotteilla on kuluttajansuojalain mukainen 14 päivän vaihto- tai palautusoikeus ostopäivästä tai paketin lunastuspäivästä. Palautettavan tuotteen on oltava uutta vastaavassa kunnossa meille saapuessaan. Tuote tulee pakata huolellisesti, eikä myyntipakkauksessa saa olla liimattuna esim. osoitekortteja, kirjoitettuna tekstejä. Emme lunasta palautuksia jälkivaatimuksella tai postiennakolla. Palautusoikeutta ei ole jos:

  • Jos tavara on likaantunut tai muuten vahingoittunut. 
  • Tuote on valmistettu tai katkaistu erikseen asiakkaalle ( letkut putket huoltotyöt ja muutokset)
  • Jos tavarassa on takuu, mutta takuuehtoja ei ole noudatettu (väärin käytetty tai kytketty, avattu ja rikottu tuotejne.) Ellei näin toimita, palautus jää käsittelemättä.
  • Jos tavara on olennaisesti muuttunut tai vähentynyt, kuluttajalla ei ole oikeutta saada takaisin koko maksamaansa summaa.
  • Jos kuluttaja on valinnut muun kuin edullisimman toimitustavan, esimerkiksi pikatoimituksen, yrityksen ei tarvitse palauttaa siitä aiheutuneita ylimääräisiä kustannuksia.
  • Palautusoikeus ei koske käytettyjä ja paikallaan kokeiltuja varaosia, asennustarvikkeita, ohjainlaitteita ja sinetöityjä paketteja

Halutessasi palauttaa tai vaihtaa tuotteita, ota ensin yhteyttä verkkokauppaan ja kysy palautusohjeita. Liitäthän palautukseen mukaan nimesi, yhteystietosi sekä tilinumerosi mahdollista maksunpalautusta varten.

To install this Web App in your iPhone/iPad press and then Add to Home Screen.