Mistä tämä homma alkoi?
Yrittäjämme Mika Vanhala sai ensikosketuksen venealan töihin jo kotonaan, jossa tehtiin veneitä -70 luvulla, mutta varsinaisesti rahaa siitä tuli vuonna 1999, kun hän alkoi koodaamaan työnantajansa VESTEKin kotisivuja. Sen jälkeen on toki vettä purossa juossut parin muunkin firman verran ja aikaakin pitkä tovi.
Oy Esco Ab alkoi Espoolaisessa autotallissa vuonna 2011 aluksi vaimon kauneushoitolan toiminimen ohessa lämmittimiä korjaillen, mutta 2014 yritys muuttui osakeyhtiömuotoon. Siitä pala kerrallaan olemme kehittäneet yritystä pidemmälle, aina pelkästään mielessä se, että tämän homman pitää olla hauskaa. Sinä päivänä kun ei jaksa lähteä töihin, pitää lopettaa ja alkaa muihin hommiin.
Klikkaa etusivulle